Monesti tuntuu tansseja opetellessa, että satamiljoonaa ajatusta pyörii päässä ja ajatuksia täytyisi päästä purkamaan. Toki meill äm oman ihanaisen tanssi-porukkamme kanssa oma foorumi netissä sitä varten, mutta ei sielläkään aina jaksa olla "minäminäminä"-asenteella. (vaikka olenkin kuitenkin...hahhah.)
Ajattelin kokeilla miten sitä jaksaisi tälläistä "pelkkää" tanssi-blogia kirjuutella... Tosin monesti mun päiväkirja-prokkikset ovat kuolleet jo alkuunsa. Laiska mikä laiska...
Noh, nyt siis tilanne on se että kevään isoin tavoite, Suomen Linedance mastersit jäi helmikuussa väliin, koska tammikuussa sain repeämän polven eturistisiteeseen. Se oli kyllä iso isku suoraan sydämeen ja viikonloppu katsellen muiden kisaamista oli todellakin tuskallinen kokemus. Itsesyytöksiä ja itkua vastaan tasitelua moneen otteeseen. En tiedä miten masentava reissusta olisi tullut ilman ihania fisua-juovia tyttösiä joiden kanssa after-bileet, tai pitäskö sanoo "kisojen-puolivälin bileet" oli aikas mielenkiintoiset...ööö...saattaa olla etten koskaan enää juo fisua! ;)
Sunnuntaina siis finaalien aikaan podin sekä henkistä, että sitäkin pahempaa fyysistä pahaa oloa! :P
No nyt olen saanut sitten reilun kuukauden jo varovaisesti tanssia (mitä hittoa tarkoittaa "varovasti"? Mun luonteelleni se on kyllä enemmänkin kaikki tai ei mitään...) ja se on kyllä ollut taivas tuon helvetin jälkeen. Polvi ei kyllä ole entisen veroinen ja ensi viikolla pääsen taas asiansa osaavan urheiluvamma ortopedin hellään huomaan ja kuulen mitä kahdessa kuukaudessa on tapahtunut. Eli siis suomeksi, tuleeko kintulle puukkoa vai selvittiinkö säikähdyksellä. Jos mua aletaan puukottaa, niin sit on kyllä tämä tanssi-vuosi niin pilalla kun voi olla ja haaveet englannista ja Worlds masters kisoista saa haudata. Ja sit saan kyllä (henkisesti) haudata jo itsenikin... en teidä miten psyyke sellaista iskua kestäisi!
No, mutta. Tässä nyt tällä hetkellä koitan kovasti omaksua MIL:n (masters in line, noiden mastesrs-kilpailuiden järjestäja organisaatio) uutta kisa-funkyä. En vaan voi sille mitään, että tunnen itseni hieman liian usein ihan liian kohmoksi ja isoksi olemaan seksy-flirtti-iloinen-rento funky-chick. Mutta onhan mulla loistava "koutsi" matkalla kohti salaista fanki-mammuttiani. Jonkinlaista edistymistä tanssin kohdalla on tapahtunutkin, alkaa olla muistissa mitä PITÄISI missäkin kohtaa tehdä ja kai ne sieltä sitten toiston kautta alkavat tulla oikeille kohdilleen kaikki kädet, jalat, spotit, katseen suuntaamiset jne...
Mutta siis jotain sentään jo hanskassa.... se helpottaa. Ainoa isoin murhe taitaa olla tää mun asenne-"vamma". Olen ihan hirmu kriittinen itseäni kohtaan ja hermostun liian herkästi ja alan vetää tansseja pakolla ja "raivolla", vaikka "ilon kautta" oppiminen ois paljon tehokkaampaa... *huokaus* Kumpa saisin tuota ainaista "emmäosaamitään"-asennettani työnnettyä sivuun ja oppisin näkeen itseni hieman valoisammin, ja olemaan itselleni kärsivällinen. Kaikkea ei tarvii osata heti ja nyt...ehkä :D
No, mutta tää nyt oli tällänen eka ja haparoiva kirjoitus. Kirjoittelen lisää taas kun ajatuksia tulee mieleen ja nyt taidan näiden tanssillisten ajatusten saattelemana ja ínnostamana lähteä sidoskeleen polven pakettiin ja mietiskeleen taas funkyn ja muiden tanssien saloja... Lauantaina Tiinan (valmentaja-ystävä-henkinen "kouluttaja") yksityistunti ja sillon ois kiva jotakin osatakin ;)
Dont walk, just Dance the line.
Kommentit